Työ kehitysvamma-alalla on monelle nuorelle vielä tuntematon mahdollisuus eikä kehitysvammatyön opintoihin hakeuduta yhtä innokkaasti kuin muihin sosiaalialan opintoihin. Haluamme kertoa nuorille kehitysvammatyöstä – rehellisesti
Kehitysvammatyö on kaverina rinnalla kulkemista ja toisen ihmisen arjen jakamista. Se sopii erityisesti ihmisten kanssa työskentelystä kiinnostuneille. Haluamme yhteisellä kampanjalla kertoa kehitysvamma-alan monipuolisesta työstä nuorille ja innostaa heidät hakeutumaan alan opintoihin.
Ennusteissa on, että vuoteen 2035 mennessä sote-alalle tarvitaan jopa 200 000 uutta työntekijää. Työvoimapula on kova nyt ja tulevina vuosina myös kehitysvamma-alalla ja mukaan toivotaankin paljon myös nuoria ammattilaisia.
Kehitysvammatyöstä – rehellisesti -kampanja on useiden kehitysvamma-alan toimijoiden yhteisponnistus nuorten tavoittamiseksi ja alan vetovoiman lisäämiseksi. Kampanjan tavoitteena on tehdä nuorille näkyväksi kehitysvammatyön monipuolista arkea ja moninaisia työskentelymahdollisuuksia. Pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä kehitysvamma-alan opiskelijoiden määrää.
Kehitysvammatyöstä – rehellisesti -kampanja starttaa marraskuun lopulla Instagramissa tilillä @Arjentarkeintyyppi. Jatkossa kampanja tulee löytymään hakusanalla #ArjenTärkeinTyyppi
Aspan lisäksi kampanjassa ovat mukana: Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, KVPS Tukena Oy, Kehitysvammaliitto, Rinnekoti, Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus, Hoivatie Oy, Savas-Säätiö, Kehitysvammatuki 57 ry ja Honkalampi-säätiö.
Ota seurantaan Instagram @Arjentarkeintyyppi