Vahva arvopohjainen toiminta tarjoaa meille edellytykset menestyä. Arvot ovat peruskalliomme, johon nojaamme ja jonka päällä seisomme joka päivä. Mittaamme ja arvioimme niiden toteutumista säännöllisesti. Syksyn 2021 henkilöstötutkimus osoittaa, että toimintamme on yhdessä määriteltyjen arvojen mukaista.
”Arvot ja niiden mukaan toimiminen koetaan koko Aspa konsernissa tärkeäksi. Ne puhuttelevat nykyistä henkilökuntaa ja potentiaalisia hakijoita sekä näkyvät arjessamme. Tämä on huomattavissa kyselyn tuloksissa”, sanoo Aspa-säätiön toimitusjohtaja Tuomas Koskela.
Strateginen henkilöstötutkimus toteutetaan Aspa Palveluilla kaksi kertaa vuodessa ja Aspa-säätiöllä kerran vuodessa. Tutkimuksen toteuttaa Innolink. Aspa Palvelut toteuttaa henkilöstötutkimuksen lisäksi kuukausittaiset asiakas- ja työntekijäkokemuskyselyt.
Aspa-säätiö paransi tuloksiaan
Tutkimuksen tulokset ovat Aspa-säätiön osalta kokonaisuudessaan hyvät. Kehitystä on tapahtunut tasaisesti eri osa-alueilla viimeisen viiden vuoden aikana.
”Korona-ajasta huolimatta tulokset ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan. Panostukset henkilöstön hyvinvointiin ovat tuottaneet tulosta ja niitä arvostetaan. Pystymme hienosti tukemaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista ja esihenkilötyö koetaan parantuneen. Olen tuloksista erityisen iloinen, ja kiitos kuuluu koko työyhteisöllemme”, Tuomas kiittelee.
Tutkimuksen perusteella säätiön kehityskohteiksi tunnistettiin tiedonkulku ja yhteistyö eri yksiköiden välillä. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on tärkeä rooli tavoitteessamme mahdollistaa itsenäistä elämää. Tätä työn merkityksellisyyttä pyrimme vahvistamaan yhdessä henkilöstön kanssa. Osaamisen kehittämistä tuemme jatkossa yksilötasolla.
Tutkimuksen keskeisiä tuloksia Aspa-säätiö
- 38 % arvioi työilmapiirin parantuneen viimeisen vuoden aikana (2020: 38 % arvioi parantuneen viim. kahden vuoden aikana). 7 % vastaajista puolestaan kokee työilmapiirin heikentyneen (2020: 19 %).
- 43 henkilöstön NPS (2020: 13). Suosittelijoita 53 % (2020: 34 %) ja arvostelijoita 10 % (2020: 22 %).
- 4,3/5 kokonaisarvosana Aspalle (2020: 3,9). Yhteensä 93 % vastaajista antoi arvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5 (2020: 77 %).
- 91 % Aspan IES-arvo (2020: 89 %) IES arvo mittaroi organisaation onnistumista suhteessa vastaajien odotuksiin.
- Teemme mitä lupaamme 4,4 Kunnioitamme toisiamme 4,5 ja Kannamme vastuumme 4,5
Aspa Palvelut Oy vastausprosentissa hieno kasvu
Tuloksissa on kokonaisuudessaan pientä laskua viime kevääseen nähden, mutta samalla tuloksissa on paljon positiivisia tekijöitä. Kasvanut vastausprosentti antaa hyvän pohjan keskusteluille ja kehittämistoimenpiteille työyhteisöissä. Tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 66 % (kevät 2021: 52 %).
”Henkilökuntamme tekee työtä ammattitaidolla ja asiakasta kuunnellen. Tähän henkilökeskeinen toimintatapamme perustuu. Olen ylpeä heistä ja tämä on kiitoksen paikka. Hyvä asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys kulkevat käsi kädessä”, kertoo Aspa Palveluiden toimitusjohtaja Johanna Nyström.
Onnistumiset liittyvät erityisesti tiedonkulkuun. Usea kokee edesauttavansa omalla toiminnallaan tiedonkulkua työyhteisössä. Esihenkilöt myös viestivät ajankohtaisista asioista. Henkilöstö ymmärtää oman työpanoksensa vaikutuksen Aspan menestymiseen.
Huomionarvoista odotusten ja merkitysten välisessä kuiluanalyysissä on, että Aspa Palveluiden henkilökunta on hyvin tietoisia Aspan tavoitteista ja tulevaisuuden visioista ja henkilöstöä osallistetaan toiminnan kehittämiseen.
”On hienoa nähdä, että panostuksemme tiedonkulkuun alkavat näkyä. Olemme muun muassa lisänneet henkilöstöinfojen määriä, aloittaneet eri teemoihin pureutuvat tietoiskumaiset klinikat sekä palauttaneet henkilöstön kuukausikirjeen”, kertoo Johanna Nyström. ”Työntekijämme ovat hyvin tietoisia tulevaisuuden tavoitteista. Yhdessä tehty strategia on koettu omaksi ja siihen on sitouduttu. Tämä on paras palaute ja näkyy tekemisessämme.”
Heikoimmin toteutuneet toiminnantekijät koetaan liittyvän tiedon löydettävyyteen, henkilöstön hyvinvointiin sekä osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen.
”Tulevaa koulutussuunnitelmaa on vahvistettu ja siihen on otettu mukaan osaamisen alueita, joita henkilökunta kokee tarpeelliseksi omassa työssään. Työhyvinvoinnin kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, jonka parissa jatkamme myös tulevaisuudessa”, sanoo Johanna Nyström
Tutkimuksen keskeisiä tuloksia
- 35 % vastaajista arvioi työilmapiirin parantuneen viimeisen vuoden aikana (kevät 40 % viim. 2 vuoden aikana). 25 % vastaajista puolestaan kokee sen heikentyneen (kevät 25 %)
- Henkilön NPS oli 18 (kevät: 26). Suosittelijoita 36 % (kevät 40 %) ja arvostelijoita 19 % (kevät: 14 %).
- Kokonaisarvosana Aspalle oli 3,9 /5 (kevät 4,0 /5). 78 % vastaajista antoi arvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5 (kevät 82 %)
- 86 % Aspan IES-arvo (kevät 86 %). IES arvo mittaroi organisaation onnistumista suhteessa vastaajien odotuksiin.
- Teemme mitä lupaamme 4,3 Kunnioitamme toisiamme 4,3 ja Kannamme vastuumme 4,4
Tulosten hyödyntäminen
Henkilöstötutkimuksen yksi tärkeimmistä asioista on tutkimustulosten hyödyntäminen. Tulokset on nyt käyty läpi henkilöstöinfoissa. Jokainen Aspa-säätiön tiimeistä ja Aspa-kodit tutustuvat oman työyhteisönsä tuloksiin. Yhteisöt pyrkivät yhdessä tunnistamaan omat vahvuutensa ja miettimään toimenpiteitä kehityskohteiden parantamiseksi.