YK:n vammaissopimus velvoittaa Suomea kehittämään yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa, jossa vammaisilla ihmisillä on mahdollisuus elää ja asua muun väestön joukossa. Käytännössä tosiasiallisen osallisuuden toteutumiseen on vielä pitkä matka.
Suomessa vammaiset ihmiset olivat viime vuosisadan alkupuolella hyväntekeväisyyden kohteita. Sittemmin vammaisuutta on tarkasteltu ensisijaisesti lääketieteellisenä ja hoidollisena kysymyksenä. Vammainen ihminen on ollut lähinnä tutkimuksen kohteena ja yhteiskunnallisena ongelmana, eikä itse päätöksiä tekevänä subjektina. Lääketieteellisen mallin jälkeen painopiste on siirtynyt sosiaalisen mallin mukaiseen ajattelutapaan, jonka mukaan vammaisuus on vammaisten ihmisten eriarvoistumista, joka seuraa yhteiskunnan rakenteista.
Parin viimeisen vuosikymmenen aikana ihmis-oikeusnäkökulman vahvistumisen myötä vammaisuutta on alettu tarkastella enemmän myös oikeudellisesta näkökulmasta. Paradigman muutos on vähitellen muuttamassa tilannetta myönteisempään suuntaan. Vammaisten henkilöiden näkeminen itsenäisinä subjekteina tekee mahdolliseksi vammaisten henkilöiden perusvapauksien turvaamisen kunniallisella tavalla.
Oikeudellisen mallin mukaan vammaisia ihmisiä ei nähdä enää ongelmina vaan puhutaan heidän oikeuksistaan. Vammaisilla ihmisillä on sama oikeus yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen yhteiskunnassa kuin muullakin väestöllä.
Vammaisten ihmisten yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja palveluiden saaminen eivät ole vielä toteutuneet yhteiskunnassamme. Esteet ovat usein sekä asenteellisia, tiedollisia että fyysisiä. Vaikka vammaisten ihmisten asioita pyritään edistämään jatkuvasti yhteiskunnan eri sektoreilla, kehitys on ollut hidasta. Asioiden eteenpäin viemiseksi tarvitaan lainsäädäntömuutoksia, asenteiden muokkausta, tietoisuuden lisäämistä, viranomaisten panostusta ja valvontaa sekä vammaisjärjestöjen aktiivisuutta.
YK:n vammaissopimus suunnannäyttäjänä
Perustavanlaatuisten vammaisten oikeuksien toteutuminen on nostettu ihmisoikeuskysymykseksi. YK:n yleiskokous hyväksyi joulukuussa 2006 vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (YK:n vammaissopimus). Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan toukokuussa 2008. Suomi allekirjoitti yleissopimuksen ja sen yksilövalituksen mahdollistavan valinnaisen pöytäkirjan maaliskuussa 2007. Sopimus ei ole vielä Suomea sitova, koska kansallinen ratifiointi on kesken. Suomalaiset vammaisjärjestöt ovat vaatineet sopimuksen viivytyksetöntä ratifiointia jo useita vuosia. Nyt positiivisen sysäyksen on antanut Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan otettu kirjaus, jonka mukaan tavoitteena on hallitus-kauden aikana ratifioida YK:n vammaissopimus.
Ulkoasianministeriön keväällä 2011 asettama työryhmä kartoittaa parhaillaan sopimuksen velvoitteita ja valmistelee toimeenpanoa. Työryhmän toimikausi on vuoden 2013 loppuun ja tavoitteena on laatia esitys hallituksen esityksen muotoon.
Vammaissopimus on ainutlaatuinen verrattuna muihin ihmisoikeussopimuksiin. Se rakentuu laaja-alaisen syrjinnän kiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteille ja sen tavoitteena on valtavirtaistaa vammaisia henkilöitä koskevat kysymykset kaikille eri elämänalueille, esimerkiksi itsenäiseen elämään, asumiseen, perhe-elämään ja osallisuuteen yhteisössä. Keskeinen edellytys sopimuksen tavoitteiden toteutumiselle on yleinen asennemuutos, minkä aikaansaamiseksi jäsenvaltiot sitoutuvat edistämään stereotypioiden ja ennakkoluulojen poistamista sekä lisäämään tietoisuutta vammaisuudesta.
Sopimus velvoittaa kehittämään myös valvontajärjestelmiä sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla, jotta vammaisten oikeuksien tosiasiallista toteumista voidaan seurata. Samalla edellytetään painokkaasti, että vammaiset henkilöt ja vammais-järjestöt osallistetaan yleissopimuksen ratifiointiin, päätöksentekoprosesseihin sekä perustettavan valvonta- ja seurantajärjestelmän toimintaan.
Kehittyvä lainsäädäntö
YK:n vammaissopimuksen ratifiointi edellyttää Suomen lainsäädännön kartoittamista. Tähän liittyen kotikuntalain muutos tuli voimaan 2011 alussa. Uudistus epäonnistui osittain, sillä se poisti kotikunnan vaihtamisen rajoituksia laitoksissa ja asumisyksiköissä asuvien henkilöiden osalta, mutta avohoidossa olevien henkilöiden kotikunnan vaihtamisen rajoitukset eivät käytännössä poistuneet. Hallitus-ohjelman mukaan tulevaisuudessa on tarkoitus selvittää tarpeet uudistaa kotikuntalakia niin, että itsenäisesti asuvien, avohuollon piirissä olevien henkilöiden oikeus valita kotikunta toteutuu.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoon suunnitellaan yhteistä lainsäädäntöä, jolla säänneltäisiin itsemääräämisoikeuden rajoituksista sosiaali- ja terveydenhuollossa, esimerkiksi kehitysvammaisiin kohdistettavasta pakon käytöstä ja muista rajoitustoimenpiteistä. Vammaisten oikeuksien toteutumisen valvonta- ja seurantajärjestelmän perustamiseen liittyen oli viime hallituskaudella vireillä yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamishanke, jonka käynnistämistä odotellaan uuden hallituksen toimesta. Lisäksi eduskunnan oikeusasiamiehen yhteyteen ollaan perustamassa kansallista ihmisoikeusinstituutiota.
Toteutuneista lakihankkeista on syytä mainita 1.9.2009 voimaan tullut vammaispalvelulain uudistus, jossa lakiin lisättiin säännökset henkilökohtaisen avun järjestämisestä vaikeavammaiselle henkilölle. Lisäksi lakiin otettiin asiakkaan oikeuksia vahvistavia säännöksiä palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelman laatimisesta ja asian viivytyksettömästä käsittelystä. Uudistusten tavoitteena oli lisätä vammaisten henkiöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä sekä parantaa heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin. Käytännössä nämä tavoitteet eivät ole toteutuneet kaikkien vaikeavammaisten kohdalla. Tämä johtuu osin siitä, etteivät kaikki kunnat ole kehittäneet erilaisia henkilökohtaisen avun järjestämistapoja. Hallitusohjelman mukaan henkilökohtaisen avun kattavuus tullaankin jatkossa varmistamaan. Myös vammaislainsäädännön kokonaisuudistusta on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa.
Jatkuva normitulva aiheuttaa sen, että usein keskitytään liiaksi lakipykäliin ja unohdetaan lain soveltamiseen käytännössä liittyvät haasteet ja kehittämistarpeet.
Edellä on mainittu vain muutamia vammaiskenttää koskettavista lainsäädäntöhankkeista ja muutoksista. Jatkuva normitulva aiheuttaa sen, että usein keskitytään liiaksi lakipykäliin ja unohdetaan lain soveltamiseen käytännössä liittyvät haasteet ja kehittämistarpeet. YK:n vammaissopimuksen eräs merkittävin tarkoitus onkin tuoda eri menettelyt ja käytännöt, esimerkiksi asumisyksiköissä ja palvelujärjestelmässä, tarkastelun alle.
Vammaispoliittinen ohjelma
Elokuussa 2010 julkaistu Suomen vammaispoliittinen ohjelma (VAMPO) edistää osaltaan YK:n vammaissopimuksen kansallista toteuttamista. Ohjelman pohjana on ollut vammaispoliittinen selonteko vuodelta 2006, jossa on linjattu vammaispolitiikan päälinjat: vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, oikeus osallisuuteen ja oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin. VAMPOssa linjataan lähivuosien 2010-2015 konkreettiset vammaispoliittiset toimenpiteet, joita on listattu 122 kappaletta.
Samoin linjataan yhteiskunnalliset kehityskulut, joilla tavoitellaan kestävää ja vastuul-lista vammaispolitiikkaa. Ohjelman toteutumisen kannalta suuri merkitys on sillä, missä määrin toimenpiteiden keskeiset toimeenpanijat, yhdeksän eri ministeriötä, sitoutuvat ohjelmaan ja toteuttavat VAMPOn kannalta välttämätöntä hallinnonalojen rajat ylittävää yhteistyötä.
Lisäksi hallitusohjelmaan on kirjattu, että VAMPOn toimeenpanoa jatketaan. Erityisinä kohteina ovat säädösmuutosten valmistelu ja voimaansaattaminen YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifioimiseksi, vammaisten työllistymisen edistäminen, esteettömyyden lisääminen sekä vammaistutkimuksen vahvistaminen.
Vammaisten asuminen ihmisoikeuskysymyksenä
Vammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen kehittämisessä ja tukipalvelujen järjestämisessä on kyse perusoikeuksista ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Siirtyminen laitoshoitoa yksilöllisempiin asumispalveluihin on maailmanlaajuisesti tunnistettu vammaispoliittinen haaste, jonka ratkaisun perustana ovat ihmisoikeudet. Tarvetta laitosten purkamiseen voidaan perustella perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisella, kuten oikeudella yhdenvertaisuuteen, koskemattomuuteen, kotirauhaan, yksityisyyden suojaan, liikkumisvapauteen ja henkilökohtaiseen vapauteen. Laitosolosuhteissa käytettävät kyseenalaiset menettelyt ja pakkotoimet ovat herättäneet paljon keskustelua.
YK:n vammaissopimus velvoittaa valtioita varmistamaan, että vammaiset henkilöt voivat valita asuinpaikkansa, asumismuotonsa ja asuinkumppaninsa aivan kuten muutkin ihmiset.
YK:n vammaissopimuksen lähtökohdista vammaisuus ei voi olla peruste vapauden riistolle ja pakkotoimien käytölle. Sopimus velvoittaa valtioita varmistamaan, että vammaiset henkilöt voivat valita asuinpaikkansa, -muotonsa ja asuinkumppaninsa aivan kuten muutkin ihmiset.
Asumispalveluihin siirryttäessä vammaisten henkilöiden saatavissa tulisi olla valikoima kotiin annettavia ja asumista tukevia palveluja. Vammaissopimuksessa mainitaan nimenomaisesti henkilökohtainen apu, jota tarvitaan tukemaan vaikea-vammaisten henkilöiden elämistä ja osallisuutta yhteisössä. Vammaisten henkilöiden asumisen ja itsenäisen elämän mahdollistamiseen liittyy läheisesti myös oikeus fyysisen ympäristön ja tiedonsaannin esteettömyyteen.
Asunnon hankkiminen avoimilta markkinoilta on usein ongelmallista asuntokannan sopimattomuuden, ympäristön esteiden, palveluiden järjestämisongelmien sekä taloudellisten seikkojen vuoksi. Erityisesti vaikeavammaisten asuinolosuhteet ovat usein huonommat kuin muun väestön keskimäärin. Vanhoissa omistus- ja vuokra-asunnoissa asuvat vaikeavammaiset ihmiset törmäävät usein ympäristön fyysiseen esteellisyyteen. On yleistä, etteivät vaikeavammaiset ihmiset pääse ulos asunnostaan ilman ulkopuolista apua, koska kynnykset ovat liian korkeita, kulkureitit ahtaita ja hissit liian pieniä (tai hissiä ei ole lainkaan). Kerrostalojen yhteiset tilat ovat myös usein saavuttamattomissa.
Hallitus on hyväksynyt periaatepäätöksen ohjelmaksi kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi vuosina 2010-2015. Kehitysvammaisten asumisohjelman tavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisille henkilöille yksilöllinen asuminen, joka vahvistaa heidän osallisuuttaan ja yhdenvertaisuuttaan yhteisössä sekä yhteiskunnassa. Ohjelma tähtää laitospaikkojen vähentämiseen ja avopalvelujen kehittämiseen. Kataisen hallituksen ohjelmassa on todettu, että kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelman toteutusta jatketaan ja kiirehditään.
Palvelujärjestelmän haasteet
Lähtökohtana palveluiden järjestämisessä ovat kaikille tarkoitetut yleiset palvelut, joita tarvittaessa täydennetään erityislainsäädännön perusteella. Tavoitteena on, että vammaiset henkilöt elävät ja toimivat osana yhteisöä ja käyttävät yleisiä palveluja. Erityispalveluilla, kuten kuljetus- ja tulkkipalveluilla täydennetään tai korvataan yleisiä palveluja silloin, kun vammaisuus on esteenä osallistumiselle ja kaikille tarkoitettujen palvelujen käyttämiselle.
Asunnon muutostöihin saatavat tukitoimet tekevät usein mahdolliseksi itsenäisen asumisen alun perin esteellisessä ympäristössä. Mitä paremmin vammaiset henkilöt on otettu huomioon jo yhteiskunnan rakenteita suunniteltaessa, sitä vähemmän vammaisten ihmisten erityispalveluja tarvitaan.
Vammaispalvelulain soveltamiskäytännöt vaihtelevat ja vammaiset henkilöt ovat palveluiden osalta eriarvoisessa asemassa asuinpaikkakunnasta riippuen.
Vammaispalvelulain soveltamiskäytännöt vaihtelevat ja vammaiset henkilöt ovat palveluiden osalta eriarvoisessa asemassa asuinpaikkakunnasta riippuen. Vammaisten henkilöiden oikeusturvan ja asiakkaan aseman kannalta palveluiden alueellinen eriarvoisuus ja resurssien niukkuus, varsinkin määrärahasidonnaisten palveluiden kohdalla, aiheuttavat kohtuuttomia tilanteita.
Kielellistä vähemmistöä edustavat ja moniperusteisen syrjinnän kohteeksi joutuneet vammaiset ihmiset syrjäytyvät palveluista vielä muita useammin. Vammaisten aseman parantamiseksi tarvitaan hyvää, selkeästi kuntia velvoittavaa ja sanktioitua lainsäädäntöä.
Vaikeavammaisten asuminen ja siihen liittyvät palvelut on järjestetty monin eri tavoin. Aivan liian usein vaikeavammaiset ihmiset, etenkin nuoret, joutuvat, muiden vaihtoehtojen puuttuessa, asumaan omaistensa ja sukulaistensa avustamina, tai mikäli tämä ei ole mahdollista, turvautumaan laitoksiin tai laitoksenomaisiin palvelutaloihin. Keskeinen ongelma asumisessa on välttämättömien asumispalveluiden puute ja riittämättömät palveluasumisen erityispalvelut (esim. henkilökohtainen apu, kotipalvelut, asunnon muutostyöt tai turvapuhelin).
Palvelukokonaisuuden yksilöllinen suunnittelu pitäisi olla lähtökohtana asumispalveluja järjestettäessä. Vammaisen ihmisen tarpeisiin vastaaminen edellyttää, että häneltä kysytään ja häntä kuullaan. Tähän liittyy kiinteästi tuetun päätöksentekojärjestelmän kehittäminen Suomessa. Asiakaslähtöisyys rakentuu osallistumisesta ja yhteistyöstä. Erityisen tärkeää on, että vammaisten ihmisten pitäisi itse saada määritellä yksilölliset tarpeensa. Tämä näkökulma puuttuu kuitenkin usein palvelujen suunnittelusta.
VIA-projekti 2011–2014
Vammaisjärjestötyössä on noussut esille vammaisten ihmisten kohtaama syrjintä ja ihmisoikeuslouk-kaukset etenkin asumiseen liittyvissä asioissa. Havainnosta lähti liikkeelle uusi hanke Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa, joka sai 4-vuotisen projektiavustuksen Raha-automaattiyhdistykseltä. Projekti käynnistettiin huhtikuussa 2011.
Projektin perustajajäseninä ovat Kynnys ry, Mielenterveyden keskusliitto ry ja Kehitysvammaisten tukiliitto ry. Projektia hallinnoi Kynnys ry:n Vammaisten ihmisoikeuskeskus (VIKE). Asiantuntijatahoina projektissa on mukana Eteva Kuntayhtymä, Kehitysvammaisten palvelusäätiö ja Tukena Oy. VIKE:n kautta mukana ovat myös Invalidiliitto ry ja Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutti. Yhteistyötahojen kautta projektin työhön saadaan laajaa asiantuntijuutta.
Projektin päätavoitteena on vammaisten ihmisten elämänlaadun parantaminen ja uudenlaisen ihmisoikeuskriteeristön ja vertaistarkastusjärjestelmän kehittäminen vammaisten ihmisten asumisessa. Tarkoituksena on konkretisoida sitä, mitä ihmisoikeudet ovat ja mitä niiden toteutuminen vammaisten ihmisten asumisessa voi käytännössä tarkoittaa. Tehtävänä on antaa vammaisille ihmisille mahdollisuudet ymmärtää ihmisoikeuksien merkitys ja oppia tunnistamaan tilanteet, joissa heitä kohdellaan huonosti sekä kannustaa puuttumaan epäkohtiin. Projektin toteuttamisen perusteluna on YK:n vammaissopimuksen mukaisen ihmisoikeusperustaisen ajattelumallin juurruttaminen ja edistäminen Suomessa.
Kirjoittanut Juha-Pekka Konttinen, lakimies, Vammaisten ihmisoikeuskeskus – VIKE
Julkaistu alun perin Suuntaaja-verkkolehdessä 3/2011
Lähteet ja lisätietoa
Konttinen, Juha-Pekka (2007). Vammaisten syrjintä.
Teoksessa Lepola, Outi ja Villa Susan (toim.). Syrjintä Suomessa 2006, 66-108. Ihmisoikeusliitto ry, Helsinki.
Niemelä, Markku ja Brandt, Krista (toim.) (2008). Kehitysvammaisten yksilöllinen asuminen. Pitkäaikaisesta laitosasumisesta kohti yksilöllisempiä asumisratkaisuja. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:73.
Ripatti, Päivi (toim.) (2011). Kehitysvammaisten asuminen; Uusi reformi 2010-2015. THL-Raportti 10/2011.
Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010-2015. Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:4.
Valtioneuvoston periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi 2010-2015.
Valtioneuvoston selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta (2009). Ulkoasiainministeriön julkaisuja 7:2009.
Valtioneuvoston selonteko Suomen vammaispolitiikasta (2006). Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:9.
VIA-projekti 2011-2014.
World report on disability (2011). World Health Organization and World Bank. WHO Library Cataloguing-in-Publication Data.
YK:n vammaissopimusta ja -asioita käsittelevä verkkosivusto.
