Työkyvyttömyyden torjuminen ja osatyökykyisten työllisyyden parantaminen on yksi keskeisimpiä keinoja keskimääräisen työuran pidentämisessä. Vaikka yksittäiset työllistymistä edistävät palvelut ovatkin kunnossa, esiintyy edelleen haasteita palvelujen toimivasta yhdistämisestä kokonaisuuksiksi silloin, kun niitä tarjoavat useammat eri toimijat.
Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee laaja konsensus siitä, että hyvinvointiyhteiskuntamme turvaaminen edellyttää sosiaalimenojen kasvun hidastamista ja sen rahoituksen turvaamista, mikä edellyttää nykyistä korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Korkeamman työllisyysasteen ja eheämmän työuran myötä ikäsidonnaiset sosiaalimenot jäisivät pienemmiksi. Työkyvyttömyys on merkittävin yksittäinen työuraa lyhentävä tekijä. Kaikille työhön kykeneville tulee varmistaa mahdollisuudet ja kannusteet työhön osallistumiseen. Tavoitteena siinä yhdistyvät sekä yhteiskunnan että yksilön edut. Osatyökykyisten työmahdollisuuksien parantaminen ja työkyvyttömyyden ehkäiseminen onkin yksi pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman keskeisimpiä vammaispoliittisia linjauksia.
Vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden parempi työelämäosallisuus on tärkeä myös muuten kuin sosiaalimenojen leikkaamisen näkökulmasta. Työvoimasta saattaa tulla tulevaisuudessa pula, vaikkakin työvoiman kysynnän kasvu todennäköisesti kohdistuu vain joillekin toimialoille (Honkatukia ym. 2010). Tuotantorakenteen muutos näkyy työvoiman kysynnän nopeassa kasvussa etenkin palvelualoilla ja vastaavasti joillakin perinteisteisten teollisuuden toimialoilla on odotettavissa työvoimankysynnän vähentymistä (Hanhijoki ym. 2011). Olemassa olevien työvoimavarantojen nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen on keskeisin keino, jolla voidaan lisätä työvoiman tarjontaa työmarkkinoilla. Työttömän työvoiman työllistymismahdollisuuksien lisäämisen lisäksi on tärkeää saada työvoiman ulkopuolinen väestö työmarkkinoiden käyttöön.
Millaisena vammaisten ja osatyökykyisten työllisyys näyttäytyy
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen (Taskinen 2012) perusteella 55 prosentilla Suomessa vakinaisesti asuvista 15−64-vuotiaista on yksi tai useampi pitkäaikainen sairaus tai terveysongelma ja 18 prosenttia kaikista työikäisistä kokee, että heidän pitkäaikainen terveysongelmansa tai toimintarajoite vaikuttaa työmahdollisuuksiin. Sen sijaan vammaisten ja osatyökykyisten työllisyysasteen määrittely yksiselitteisesti ei ole mahdollista. Vamman tai sairauden haittaavuus tai tapa, jolla vammaisuus tai osatyökykyisyys määritellään, vaikuttaa työllisyysasteen määrittämiseen olennaisesti. OECD:n (2008) mukaan osatyökykyisten työllisyysaste olisi Suomessa poikkeuksellisen hyvä eli 54 prosenttia. Tässä osatyökykyisyys määriteltiin henkilön itsensä tekemän arvion perusteella. Kun vammaisuus tai osatyökykyisyys määritellään esimerkiksi työkyvyttömyysetuuden saamisen perusteella, näyttäytyy työllisyys varsin kaksijakoiselta. Eläketurvakeskuksen tekemän tutkimuksen (Kannisto 2013) mukaan vuoden 2011 lopussa työkyvyttömyyseläkettä sai työeläkejärjestelmästä 200 000 henkilöä ja heistä yksi kymmenestä sai osaeläkettä (21 000). Osatyökyvyttömyyseläkkeen saajien työllisyysaste näyttäytyi tutkimuksen valossa varsin hyvältä, sillä heistä yli 16 000 (75 %) oli työssä joulukuussa 2011. Täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajista yli 17 000 oli työssä vuoden 2011 joulukuussa, mutta tämä on vain 17 % etuuden saajista.
Osa vammaisista ja osatyökykyisistä on mukana työelämässä ollen samalla työelämän ”marginaalissa”. Vammaisille henkilöille järjestetään työtoimintaa ja työllistymistä tukevaa toimintaa osana sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja, jolloin henkilö voi olla työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa palveluntuottajaan. Työllistymistä tukevaan toimintaan osallistuvien määrä näyttäisi supistuvan ja vastaavasti työtoimintaan osallistuvien määrä lisääntyvän, mitä ei voida nähdä suotuisana kehityksenä. Vuonna 2010 arviolta noin 2 500 henkilöä (vuonna 2006 yli 4 000 henkilöä) osallistui kunnan järjestämään työllistymistä tukevaan toimintaan ja noin 16 000 (vuonna 2006 noin 11 000 henkilöä) työtoimintaan (THL 2011).
Noin 33 000 työeläkettä työkyvyttömyyseläkkeenä saavista haluaisi töihin.
Osatyökykyiseen työvoimaan tulee laskea myös ne henkilöt, jotka pyrkivät sinne työvoimapalveluiden avulla. Tammikuussa 2014 oli työnhakijana kaikkiaan 68 000 henkilöä, joilla vamma tai sairaus vaikeuttaa työn saamista. Heistä noin 55 000 oli työttömänä, noin 11 000 työssä joko avoimilla työmarkkinoilla tai palkkatuetussa työssä ja loput työllistymistä edistävissä palveluissa.
Niiden työkyvyttömyysetuutta saavien vammaisten ja osatyökykyisten joukossa työhön halukkaiden määrä on merkittävästi suurempi, kuin mitä pelkästään työssä käyntiä ilmaisevat tilastot kertovat. Gouldin ja Kalivan vuonna 2010 tekemän selvityksen perusteella työeläkettä työkyvyttömyyseläkkeenä saavista vailla työtä olevista työhön halukkaita olisi noin 33 000. Arvioitaessa kokonaisuudessaan työkyvyttömyyseläkkeen saajien työhön halukkuutta, on tähän lukuun lisättävä pelkästään kansaneläkkeenä työkyvyttömyysetuutta saavien joukko, josta ei ole tietoa. Näyttäisi siltä, että suurin osa työkyvyttömyysetuutta saavista työelämään halukkaista tavoittelee osa-aikatyötä, jolloin työtä voisi tehdä joustavasti pieniä määriä. Merkille pantavaa on, että niistä työkyvyttömyysetuutta saavista, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa työhön, vain muutamia satoja oli hakeutunut TE-toimistoon asiakkaiksi. Joka tapauksessa, kun yhdistetään sekä työkyvyttömyyseläkkeellä olevat vailla työtä olevat työhaluiset ja työttömät työnhakijat, on yhteenlaskettu työvoimapotentiaali noin ikäluokan suuruinen eli noin 70 000 henkilöä.
Yksittäiset palvelut kunnossa – palvelukokonaisuuksissa selvästi parantamisen varaa
Käsite osatyökykyinen voi olla joissakin tilanteissa harhaanjohtava, koska vamma tai sairaus ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi osatyökykyinen tarjolla olevaan työhön tai tehtävään. Ensisijaisesti osatyökykyisten kohdalla on siis aina etsittävä sellaisia mahdollisuuksia työmarkkinoilla, joissa vamma tai sairaus ei aiheuta työkyvyn tai tuottavuuden alentumista (so. osatyökykyisyyttä). Osalla vammaisista ja osatyökykyisistä riittää palveluina työllistymisen edistäminen julkisin työvoimapalveluin, osa tarvitsee tämän lisäksi palveluita, joilla parannetaan työllistymisedellytyksiä (ammatillinen kuntoutus).
Julkisia työvoimapalveluja koskeva lainsäädäntö ja sen nojalla annettava ohjeistus uudistettiin 1.1.2013 alkaen ja tällä uudistuksella vastattiin Suomen vammaispoliittisessa ohjelmassa (VAMPO) ja SATA-komiteassa esiin nostettuihin kehittämistarpeisiin. Uudistukseen sisältyi palveluvalikoiman uudistaminen. Uudistuksen yhtenä tavoitteena on taata kaikille asiakkaille yhdenvertainen kohtelu ja palvelutarpeeseen perustuva palvelujen tarjonta. Samalla työvoimapalveluja koskevasta lainsäädännöstä poistettiin työnhakijan työkykyä ja työmarkkinoiden käytettävissä oloa koskevat rajaukset sekä leimaavaksi ja negatiiviseksi koettu ”vajaakuntoinen”-käsite. Nämä muutokset parantavat erityisesti työkyvyttömyyseläkkeellä ja kuntoutustuella olevien osatyökykyisten mahdollisuuksia saada TE-palveluja.
Työhönvalmentaja voi tukea työnantajaa työtehtävien räätälöinnissä.
Vammaisia ja osatyökykyisiä työllistäviä työnantajia voidaan tukea paitsi taloudellisesti (palkkatuki ja työolosuhteiden järjestelytuki) myös työhönvalmentajan antamalla tuella. Työhönvalmentaja voi tukea työnantajaa paitsi työtehtävien räätälöinnissä osatyökykyiselle sopivaksi ja tukien hakemisessa myös työsuhteen solmimisen jälkeen tarvittaessa. Työhönvalmennuksen määrää ja vaikuttavuutta onkin tarkoitus lisätä ja parantaa tulevaisuudessa.
Myös ammatillisen kuntoutuksen palvelut näyttäytyvät sisällöltään kattavina ja tarkoituksenmukaisina. Työeläkelaitokset järjestävät työeläkekuntoutusta, joka varsin usein johtaakin työhön sijoittumiseen (Saarnio 2013). Samoin Kansaneläkelaitoksen ammatillisen kuntoutuksen palvelut ovat pääosin ajan tasalla ja kuntoutuksen saamisen myöntöedellytyksiä lievennettiin lakimuutoksella tämän vuoden alusta lukien.
Palvelujärjestelmässä esiintyy kuitenkin edelleen puutteita. Esimerkiksi kuntien sosiaalihuoltona järjestämissä palveluissa olleet vammaiset tai osatyökykyiset ovat varsin harvoin TE-toimistojen asiakkaina, vaikka lainsäädännössä palvelut onkin määritelty julkisiin työvoimapalveluihin nähden täydentäviksi. Osatyökykyisten työllistymisen edistämisen toimintaohjelmaa valmistellut työryhmä (STM 2013) tunnistikin kehittämiskohteina eri palveluiden yhdistämisen ja samanaikaisuuden puutteet. Myös eri järjestelmien sisällä muiden toimijoiden palveluihin ohjaamisessa on selvästi puutteita. STM:n 2013-2015 käynnissä olevan osatyökyiset työssä -toimintaohjelman toimintakonseptin tarkoituksena on varmistaa, että osatyökykyisiä varten on saumaton palvelujen ketju, joka auttaa heitä jatkamaan työssä tai työllistymään. Toimintakonseptin keskeisenä uutuutena on, että osatyökykyiselle nimetään työkykykoordinaattori, joka räätälöi eri keinoista, etuuksista ja palveluista osatyökykyisen tarpeiden mukaisen kokonaisuuden. Työssä olevalle koordinaattorin nimeää työnantaja ja työttömälle TE-toimisto. Työkykykoordinaattori-toimintaa pilotoidaan toimintaohjelman puitteissa Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Uudenmaan TE-toimistoissa.
Eri toimijoiden tulee myös opetella uudenlainen palvelukulttuuri, jossa vastuun siirtämisestä toiselle toimijalle luovutaan.
Lopuksi
Vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen edistäminen ja sen mahdollisuuksista tiedottaminen on useiden eri tahojen tehtävä. Oikean tiedon jakaminen työnantajille erilaisista mahdollisuuksista ovat keskeisiä toimia, joilla voidaan vaikuttaa työllistämisen asenteisiin ja halukkuuteen. Järjestöillä on tässä tiedottamistehtävässä myös merkittävä rooli, koska vammaisia ja osatyökykyisiä tulee kannustaa hakeutumaan TE-palvelujen piiriin. Eri toimijoiden tulee myös opetella uudenlainen palvelukulttuuri, jossa vastuun siirtämisestä toiselle toimijalle luovutaan. Työllistymisen tuki syntyy palvelukokonaisuuksista, jossa useampi toimija tarjoaa samanaikaisesti palvelujaan synergiaetuja hakien.
Patrik Tötterman
ylitarkastaja
Työ- ja elinkeinoministeriö
Artikkeli julkaistu alunperin Suuntaaja-verkkojulkaisussa 1/2014.
Lähteet ja lisätietoja
Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 05/2013
Gould & Kaliva, 2010: Työkyvyttömyyseläke ja ansiotyö. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:5.
Hanhijoki, I., Katajisto, J. & Kimari, M. (2011). Koulutus ja työvoiman kysyntä 2025. OPH Raportit ja selvitykset 2011:25
Honkatukia, J., Ahokas, J., & Marttila, K. (2010). Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025. VATT Tutkimukset 154
Kannisto, J. (2013). Eläkkeellä ja työssä. Tilastoraportti eläkeläisten työnteosta vuosina 2007–2011
OECD (2008). Sickness, disability and work. Breaking the barriers, Vol 3. Denmark, Finland, Ireland and the Netherlands.
Saarnio, L. (2013) Työeläkekuntoutus vuonna 2012. Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 03/2013
STM (2013). Osatyökykyiset työssä -ohjelma. Osatyökykyisten työllistymistä edistävien säädösmuutostarpeiden ja palvelujen arviointi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:37
Taskinen, P. (2012) Osatyökykyisillä on työhaluja terveysongelmista huolimatta. Työkyky ja työllisyys – työvoimatutkimuksen lisätutkimus 2011. Tilastokeskus: Hyvinvointikatsaus 4/2012.
THL (2011) Sosiaali- ja terveysalan tilastollinen vuosikirja 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
