Kesällä 2015 muutin Aspan vuokrakämppään pois vanhempieni luota.
Olin tuolloin 18-vuotias, todella ujo ja minua pelotti kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet.
Kaikki oli uutta, yksin asuminen, laskujen maksut, ruokakaupassa käyminen… Olin hiukan ihmeissäni kaikesta, myös siitä, etten muuttanut aivan yksin, vaan Aspan silmien alle.
Kärsin aluksi muutaman vuoden masennuksesta, paniikki- ja ahdistusneisuushäiriöistä. En esimerkiksi välttämättä uskaltanut käydä kaupassa, liikkua yksin, rappukäytävät pelottivat.
Aspan työntekijä kävi ekoina vuosina luonani kerran viikossa, joskus jopa pari kertaa, en kovin hyvin muista enää. Loppuajasta ehkä kerran kuussa.
Käytiin yhdessä lenkillä, siivottiin, ihan vain jutusteltiin – on niin paljon asioita, jota voi tehdä kotikäynnin aikana.
Nykyään reilun viiden vuoden jälkeen Aspan asiakkaana voin hyvin, en ole saanut paniikkikohtauksia tai muutakaan pariin vuoteen oikeastaan ollenkaan. Olen sosiaalinen, lähdin opiskelemaan – jopa sellaista alaa, jossa täytyy paljon olla muiden ihmisten kanssa kontaktissa.
Minun mielestäni on aivan huippua, että on olemassa asumispalveluita. Aspasta oli todella iso apu, että pääsin omille siiville ja rakentamaan elämää!
Olen todella kiitollinen kaikille työntekijöille, jotka auttoivat minua tässä matkassani.
Terveisin,
Aspa-koti Aronia, Iisalmi
