Luin Aspan Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen kokemustoimijan Riikan kirjoituksen ”Saako runkata?” Jäin kovasti pohtimaan tuota Riikan kokemaa häirintää keikkapaikalla. Niin kuin Riikka kirjoittaa, päihtymystila ei oikeuta häirintään millään tasolla!
Olen itsekin kokenut monenlaisia kohtaamisia humalaisten ihmisten kanssa. Kerran sähköpyörätuolini pöytälevy halkesi, kun eräs innokas esiintyjän fani työntyi lavan ja minun väliin (minulla oli paikka eturivissä) ja istui koko painollaan pöytälevyni päälle, sillä seurauksella että pöytälevy meni halki.
Olen saanut pöytälevylleni useita tyhjiä tuoppeja, ihan kuin otsassani lukisi ”Roskat tänne”. Olen pohtinut, että koskaan kukaan ei ole laittanut täysinäistä lärvilautaa pöydälleni. Sitä odotellessa.
Olen saanut kaljaa päälleni ja menneinä vuosina tupakantuhkaa. Ihmiset ottavat tukea pyörätuolistani kuin baarin kiinteistä kalusteista. Se tuntuu samalta kuin joku roikkuisi kaulassasi koko painollaan. Vammaisen päälle kaatuminen voi aiheuttaa todella pahaa jälkeä.
Ulkomuoto ei anna oikeutta arvosteluun
Olen kuullut useita kommentteja pienestä koostani ja paikalla olleiden ystävieni ylistystä: ”Oot hyvä ihminen, kun oot tuonut tuon (=minut) tänne.” Olen heidän mielestään kuin iltalomalla omasta elämästäni päästessäni rokkikeikalle. Ikään kuin ystäväni olisivat ottaneet minut mukaan säälistä ja ansaitsivat kunniamerkin. En vieläkään osaa reagoida näihin kommentteihin.
Miksi me ihmiset arvostelemme toisiamme ulkomuodon ja ”normaaliuden” perusteella? Ja jos sinulla on liikkumisen apuväline, olet kuin joku kummajainen. Mahdollisesti Saako runkata? -blogissa päihtynyt perverssi ei ehkä edes huomannut Riikan pyörätuolia, kun katse jumitti hänen rintavarustuksessaan.
Vammaiset eivät ole toisten ovimattoja
Kuinkahan pitkälle törkeydessään mies olisi saanut mennä, jos hän olisi jatkanut toimiaan? (Tuollaisesta voisi jo nostaa kunnianloukkaussyytteen.) Me ihmiset annamme toisillemme anteeksi ihan liian paljon humalaan vedoten. Ja me vammaiset olemme usein niin kilttejä, että suostumme ja alistumme melkein millaiseen häirintään tahansa. Monestikaan ei vaan jaksa lähteä tappelemaan tuollaisten mulkvistien kanssa.
Toisaalta kannattaa muistaa, että sinua vammaisena ihmisenä ei ole luotu olemaan toisten ovimattona. Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja meitä kaikkia on kohdeltava samalla tavalla. Ketään ei saa syrjiä, eivätkä seksuaalioikeudet anna lupaa loukata kenenkään toisen seksuaalioikeuksia tuollaisilla röyhkeillä kommenteilla. Pidetään huolta omista rajoista.
Jokaisen ihmisen pitäisi saada nauttia rokkikeikalla musiikista, eikä olla koko ajan varuillaan skannaamassa muita ihmisiä, että kenestä saattaa olla häiriötä illan aikana. Huoh.
Kiitän Riikkaa tärkeän asian esiin nostamisesta, koska kenenkään ei kuuluisi kokea tuollaista häirintää. Voimme yhdessä puuttua häirintätilanteisiin, kertomalla järjestyksenvalvojille ja pahimmassa tapauksessa tehdä asiasta kunnianloukkaus syytteen, koska tuollainen seksuaalinen häirintä on rinnastettavissa fyysiseen väkivaltaan ja se on rikos.
Samaistuen Riikan kokemuksiin ja toivottaen kaikille häiriöttömiä hetkiä,
Raila Riikonen, seksologi, Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hanke, seksuaalikasvattaja, Ilon Kipinä
Lue Riikan blogikirjoitus Saako runkata
