Olen parikymppinen nuori mies Tampereelta. Olen nuoruuteni aikana hankkinut itselleni kirjavan joukon kavereita, joista suurimman osan elämään liittyvät päihteet hyvinkin vahvasti. Niin myös munkin elämään ennen.
Muutin tänne kotikaupungistani. Oon oikeestaan asunut elämäni aikana monessa paikassa, ja aina päätynyt pyörimään samankaltaisten, päihdemyönteisten tyyppien kanssa. Muutin oikeastaan tänne toiseen kaupunkiin päästäkseni eroon huonosta kaveriporukasta ja päihteistä. Uudessa kaupungissa kavereita ei kuitenkaan tullut heti ja somen kautta oli helppo pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin.
Snäppäiltiin, meillä oli pitkiä striikkejä ja selailin myös päihteisiin liittyviä videoita ja muuta sisältöä Instagramissa, Youtubessa ja Tiktokissakin. Ne kaikki asiat, jopa tietty musiikki, piti mua kiinni mun aiemmassa elämänvaiheessa ja veti sinne takaisin. Kun kaverit käyttää päihteitä, esimerkiks ryyppää keskellä viikkoa, ne saattaa soitella kännipuheluita yöllä kun ite yrität saada unta huomista koulupäivää varten. Itse tosiaan yritin opiskella ammattia itelleni. Ne saattaa soitella, koska niillä on paha olla ja ne tarvii tukea, tai vaikka rahaa päihteisiin. Joskus oon myös ollu selvittelemässä riitoja, kun kaverit ovat joutuneet hankaluuksiin päihteiden takia.
Päätös luopua somen käytöstä kypsyi
En kuitenkaan halunnut näitä asioita. Kypsyttelin päätöstä jonkin aikaa, kunnes päätin luopua somen käytöstä. Se vei vaan helvetisti aikaa päivistäni, piti mua kiinni puhelimessa, toi mulle mieleen vanhoja aikoja ja vanhoja kavereita ja välillä veti esimerkiks ryyppäämäänkin, kun kaverit taas perjantaina pisti viestii et tuu käymää.
Ne, kenen kanssa mulla oli ollu snäpissä striikit, ei enää laittaneetkaan tekstareita tai soittaneet. Aluks se vitutti, kun mietin, laitettiinko mulle viestiä vaan striikkien takia, kun snäpin ulkopuolella kukaan ei enää laita mulle viestiä. Musta striikit ei oo mitään aitoo ystävyyttä, ihan sama kuin pitkiä ne on.
Tilalle jotain parempaa
Sit ku somen käytön lopettamisesta oli kulunu tarpeeks aikaa, huomasin että someen kulutetulle ajalle löytyki paljon parempaa tekemistä. Toisaalta vanhoista tavoista – ja riippuvuuksista, mitä puhelimen käyttökin voi olla – on vaikeaa luopua, jos ei ole mitään siihen tilalle. Nyt kun en pidä enää yhteyttä niihin vanhoihin kavereihin, jotka käyttää päihteitä päivittäin, en mieti päihteitä itse enää niin paljon kuin silloin, kun kavereilta tuli koko ajan viestejä ja kuvia päihteistä tai niiden vaikutuksen alla olemisesta.
Silloin kun kaverit laittoivat mulle kuvia päihteidenkäytöstään, tuntu siltä, että jään jostain paitsi. Minun oli hyvin vaikeaa olla uudessa kaupungissa, koska halusin niin päästä takas omille kulmille kavereitteni kanssa ja pitämään ”hauskaa”. Totta puhuen päihteisiin meni hyvin paljon rahaa ja seuraavana päivänä usein otti päähän omat huonot valinnat ja pahat mutta peruuttamattomat teot. Nyt kun minulle ei enää sellaisia viestejä tule, olen toisaalta porukasta ulkona, mutta minun on paljon helpompi keskittyä omaan normaaliin arkeen. Käyn nykyään töissä ja minulla on erittäin mieluinen liikuntaharrastus, jossa haluan kehittyä. Nää on sellasia asioita, mitä oon toivonutkin elämältä.
En ole yksin
En myöskään oo yksin. Mulla on tosi läheinen perhe. Asun parin vuoden seurustelun jälkeen tyttöystäväni kanssa yhdessä. Tapasin hänet jo vuosia sitten. Hän ei lopettanut yhteydenpitoa minuun päihteidenkäytöstäni ja rikoksistani huolimatta. Hän ei myöskään lopettanut minulle puhumista siinä vaiheessa, kun poistin sosiaalisen median alustat. Olemme vieläkin yhdessä ala- ja ylämäkien jälkeen. Nykyään myös pidän yhteyttä niihin kavereihin, joiden kanssa mulla on jotain ihan muuta yhteistä kuin päihteet.
En tarkoittanut somen käytön lopettamisella loukata ketään, mutta osa kavereistani ei ymmärtänyt valintaani. Elämääni on tullut paljon enemmän sisältöä nyt kun en enää seuraa sisältöjä somesta.
Tiedän, että en ole ainoa, joka on kokenut somen huonoja puolia. Myös muut ihmiset kokevat somen hyvinvointia vähentävänä asiana, vaikka siellä on myös paljon hyvääkin. Suosittelen katsomaan videon nuorten ajatuksista somen hyvistä ja huonoista puolista.
Tuukka (nimi muutettu)
anonyymi ex-(somen) käyttäjä
Kirjoittaja on ollut mukana Aspa-säätiön toiminnassa
"Elämääni on tullut paljon enemmän sisältöä nyt kun en enää seuraa sisältöjä somesta."