Tämän blogin aihe herättää minussa – ja toivottavasti sinussakin – voimakkaita tunteita. Aihe on minulle todella tärkeä: mielenterveys.
Kukaan meistä ei ole voinut välttyä uutisilta siitä, minkälaisia linjauksia hallitus on tehnyt tuleville vuosille. Minkälaisia leikkauksia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Millä tavalla nämä vaikuttavat kenenkin elämään. Huoli ja turvattomuus tulevaisuudesta on kasvava ilmiö, joka tuntuu lisääntyvän lumipalloefektillä.
Huolestuttavinta minusta on se, miten voimakkaasti tämä kaikki tulee vaikuttamaan meidän mielenterveyteemme. Jo nyt mielenterveyden ongelmat ovat Suomen suurin kansanterveyshaaste.
Ajankohtaisimmat tutkimukset ja tilastot kertovat seuraavaa:
- Nuorten psyykkinen oireilu on lisääntynyt.
- Sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä saaneiden määrä kasvoi vuonna 2023 ennätyslukemiin: yli sataantuhanteen henkilöön.
- Mielenterveyden häiriöt ovat suurin syy suomalaisten pitkille sairauspoissaoloille. Tämä kasvu on jatkunut jo vuodesta 2016.
- Ahdistuneisuushäiriöiden kasvu on ollut kaikkein voimakkainta alle 35-vuotiailla.
- Mielenterveyden ongelmat ovat nousseet suurimmaksi terveydenhuollon palvelutarpeen ja työkyvyttömyyden aiheuttajaksi Euroopassa.
Miten pystymme huolehtimaan toisistamme? Miten pystymme tarjoamaan apua ja tukea heille, jotka sitä tarvitsevat? Onko meillä rakenteita, jotka jaksavat kantaa?
Ei leikkauksia mielenterveystyöhön
Ehdottoman tärkeää olisi, että mielenterveystyöstä ei leikattaisi, vaan päinvastoin sinne ohjattaisiin lisää rahaa. Miksi?
Siksi, että ennaltaehkäisevän työn on todettu olevan kannattavaa. Matalan kynnyksen palvelut ovat tärkeitä, ja ne lähtökohtaisesti maksavat vähemmän. Meidän pitäisikin luoda rakenteita, jotka ennaltaehkäisevät mielenterveyden ongelmien syntymistä sekä tukevat ja auttavat niistä kärsivien pärjäämistä elämässä mahdollisimman hyvin.
Tiesitkö, että Suomessa vuosittaiset mielenterveyskustannukset ovat noin 11 miljardia euroa vuodessa?
Niinpä, aivan jäätävä summa! On ennustettu, että nämä kustannukset tulevat lähivuosina kasvamaan.
Mitä voimme tehdä?
Voikin siis kysyä, että miksi ongelman ytimeen ei tartuta? Miksi tiedossa olevat faktat sivuutetaan? Mitä tässä tilanteessa olisi hyvä tehdä?
Ensinnäkin se minkä jo mainitsinkin: leikkauksia mielenterveystyöhön ei pitäisi missään nimessä tehdä. Painopistettä tulisi muuttaa ennaltaehkäisevään työhön sekä rakenteisiin, joilla tuetaan mielenterveysongelmien kanssa elämistä. Tämä tarkoittaisi resurssien uudelleensijoittelua ja niiden lisäämistä, mutta vuosien aikana näiden lisäresurssien sijoittaminen tulee maksamaan itsensä takaisin moninkertaisena.
Meillä on jo olemassa loistavia rakenteita ja palveluita, joita tukemalla ja kehittämällä voisimme saada isoja muutoksia aikaan. Esimerkiksi järjestöjen ja julkisen puolen yhteistyön tiivistäminen niin, että ”pompottelu luukulta luukulle” häviäisi, vertaistuellisten ryhmien lisääminen, kuntoutumisen polun vahvistaminen ja olemassa olevien matalan kynnyksen palveluiden ylläpitäminen ja vahvistaminen.
Toiseksi mielenterveyteen liittyvää stigmaa tulisi hälventää. Tässä olemme vuosien saatossa jo päässeet parempaan suuntaan, mutta työtä on edelleen tehtävä. Moni ei edelleenkään halua omaan naapurustoonsa mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä.
Stigman hälventämiseen kuuluu oleellisena osana siitä puhuminen. Itse ajattelen, että hyvä ja helposti toteutettava käytäntö olisi nostaa keskusteluun mielenterveyteen liittyviä asioita eri kouluasteilla. Kouluille voisi pyytää ulkopuolisia puhujia kertomaan mielenterveydestä ja järjestää erilasia tempauksia. Otetaan mielenterveys osaksi meidän arkeamme, jolloin siitä tulee yhtä arkinen asia kuin fyysisen kunnon ylläpitämisestä.
Muutokset vaativat meiltä jokaiselta omaa työtä. Se vaati meitä jokaista puhumaan mielenterveydestä, se vaatii meiltä jokaiselta tekoja.
Mielenterveys on voima josta kannattaa pitää kiinni!
Johanna Kainulainen
Koordinaattori, Omat avaimet 4 You -toiminta
