Pohdimme entisen työkaverini kanssa yhtä sosiaalialan sudenkuoppaa. Miten usein työssä haasteenamme on ennemminkin saada nuoret löytämään toiminnot, innostumaan niistä ja sitoutumaan niihin kuin se, ettei mitään olisi tarjolla. Silti työn hektisyys, rakenteet ja resurssit ajavat helposti lisäämään uutta yhdistämättä sitä jo olemassa olevana tarjontaan tai alueen nuorten arkeen.
Pääkaupunkiseudulta löytyy nuorille kaupungin tai järjestöjen tarjoamia ilmaisia harrastuksia, ryhmätoimintoja, avointa toimintaa sekä kohdennettua tukea. Tarjontaa on lähialueella tai julkisen liikenteen saavutettavissa.
Osa nuorista löytää näihin toimintoihin. Ulkopuolelle jää kuitenkin nuoria, jotka tarvitsisivat palveluita mutta kaipaisivat paljon tukea ja kannustusta löytääkseen tarjolla olevan toiminnan ja sitoutuakseen siihen. Meidän pitäisikin kiinnittää enemmän huomiota nuorten arkilähtöiseen kohtaamiseen ja miettiä erilaisia tapoja, joilla toiminnasta saadaan saavutettavaa ja osallistumisen kynnys mahdollisimman matalaksi.
Entinen työkaverini kertoi kohdanneensa omassa työssään menetelmä edellä menemistä ja hänen tietämyksensä ohittamista. Toinen ammattilainen oli tullut valmiin konseptin kanssa ja ohittanut sekä kentän osaamisen että käytännön vinkit nuorilähtöisempään etenemiseen. Itse olin samana päivänä keskustellut yhteistyöstä uuden hankkeen kanssa. Pohdin yhdessä juuri aloittaneiden hanketyöntekijöiden kanssa, miten ammattilaisvisiot ja hankehakemuksen suunnitelmat saadaan vastaamaan kentän realismia ja tarvetta sekä mihin tahoihin heidän kannattaisi olla yhteyksissä.
Kokemus opettaa, uusia tapoja etsitään
Olen aiemmassa työssäni seurannut sivusta hyvin erilaisten hankkeiden ja toimintatapojen upottamista osaksi palvelutarjontaa. Pahimmillaan hankeväki on tullut piipahtamaan nopeasti vakitoimintojen keskelle. He ovat törmänneet ongelmaan, jonka olemassaolo on ollut kentällä työskentelevien tiedossa jo pitkään, mutta jonka ratkaisemiseen heillä ei ole ollut aikaa. Välillä myös hyväksi nähty toiminta päättyy juuri, kun se on alkanut löytää paikkaansa. Ei ihme, että kentällä parahdellaan välillä ”hankehumpan” tai uusien, oman hektisen työn keskellä alkavien, pilottikokeiluiden vuoksi.
Ymmärrän hektistä työtä tekevien turhautumisen uusia hankkeita kohtaan – eivät omatkaan yhteistyöprojektit ole aina olleet pelkästään ruusuisia.
Onneksi monet upeat hanketyöntekijät osaavat kuunnella kentällä toimivia ammattilaisia, ratkoa haasteita ja kehittää asiakaslähtöisempiä palveluita. Myös kentältä löytyy huikeita ammattilaisia, jotka näkevät hanketyön hyödyn ja osaavat yhdistää niitä taitavasti osaksi kentän toimintaa. Monissa hankkeissa on hahmotettu entistä paremmin myös uuden käynnistämiseen tarvittavat rahalliset ja ajalliset tarpeet.
Uudenlaisia toimintatapojakin etsitään. Esimerkiksi oman toimintani rahoittaja, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, pyrkii purkamaan hankemaailman haasteita uuden tyylisellä hankekokonaisuudella.
Ammattilaisnäkökulmasta nuorten näkökulmaan
Ammattilaiset ja usein myös nuoren läheiset näkevät, että nuori hyötyisi tarjolla olevasta toiminnasta tai menetelmästä. Usein toimintojen ja menetelmien toimivuudesta on myös tutkittua tietoa. Kynnystä on kuitenkin madallettava vielä paljon, jotta mahdollisimman moni nuori saadaan mukaan toimintaan. Kokemukseni mukaan nuorten houkutteleminen, motivoiminen ja sitouttaminen vaatii perusasioita: kohtaamista, nuori- ja arkilähtöisyyttä sekä matalan kynnyksen madaltamista entisestään.
Nuoren ei voi olettaa hakeutuvan itsenäisesti viiden kerran ryhmään harjoittelemaan hyvinvointitaitoja. Vastuu omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta on monille liian suuri. Aitoihin kohtaamisiin perustuvassa, kannustavassa ja nuorilähtöisesti rakennetussa toiminnassa sama nuori voi pettyä, kun jo paljon kauemmin jatkunut ryhmätoiminta päättyy. Meidän pitäisikin löytää keinoja, joilla eri konseptit ja menetelmät saavuttaisivat myös ne nuoret, jotka tipahtavat muuten helposti palveluiden ulkopuolelle.
Kun itse lähdin sovittamaan Aspa-säätiön menetelmiä Havukosken alueelle sopiviksi, kiinnitin huomiota seuraaviin asioihin:
1. Ymmärrä nuoren arkea. Kuuntele ammattilaisia, kuuntele nuoria ja ymmärrä nuoruutta.
2. Madalla kynnystä ja madalla lisää. Miten toiminta olisi mahdollisimman helposti lähestyttävää?
3. Kohtaa, kuuntele ja anna aikaa. Muista arkikohtaamiset, nuorilähtöisyys ja priorisointi: mikä tekemisessä on tärkeintä?
4. Kokeile rohkeasti ja tee asioita eri tavoilla. Pidä kuitenkin tavoite, teoreettinen viitekehys ja vastuu kirkkaana mielessä.
Tehdään yhdessä, täydennetään toisiamme
Sosiaaliala tarvitsee yhdessä tekemistä ja toisiaan täydentäviä sekä toisistaan tietäviä palveluita – myös uusia palveluita ja kehittämishankkeita. Toivonkin, että kentän toimijat auttavat uusia hankkeita ja toimintoja tavoittamaan nuoria sekä jakamaan tietoa ja ymmärrystä alueen haasteista ja jo olemassa olevista toiminnoista. Uusilta toimijoilta toivoisin valmiutta kuunnella ja arvostaa kentältä tulevaa tietoa sekä aikaa arkiselle asiakasryhmän kohtaamiselle.
Erilaisten menetelmien ja ammattisanastoa vilisevien suunnitelmien keskellä tarvitaan myös nuoruuden ymmärtämistä sekä kykyä rakentaa helposti lähestyttävää toimintaa.
Tarvitsemme ymmärrystä siitä, että vaikka pääkaupunkiseudulla asuvat nuoret saattavat liikkua kavereiden kanssa helposti kuntarajojen yli, saavutettavan bussimatkan päässä oleva toiminta tuntuu usein olevan liian kaukana. Ymmärrystä siitä, että edes kyselyissä toivotun toiminnan järjestäminen ei välttämättä riitä paikalle saapumiseen. Ymmärrystä siitä, että olemme töissä käydessämmekin osa nuoren arkea. Sekä siitä, millaista vastuuta voimme nuorelle oman hyvinvoinnin edistämisestä antaa.
Kuvio ei ole yksinkertainen. Siksi meitä kaikkia tarvitaan. Pyritään siis yhdessä kohti nuoria tavoittavia, arkilähtöisiä ja sosiaalialan pulmakohtia taklaavia palveluita – nuoret ja toisemme kohdaten.
Anni Salovaara työskentelee Aspa-säätiössä Hyvän arjen rakentajat -ohjelman hankesuunnittelijana. Hänellä on työkokemusta eri nuorisotyön tehtävistä sellaisilla pääkaupunkiseudunalueilla, joilla on sosioekonomisin mittarein tarkasteltuna keskimääräistä suurempi syrjäytymisen tai osattomuuden riski. Koulutustaustaltaan Anni on sosionomi.
