Saavutettavuuden edistämisen kannalta tärkeää on tiedon ja koulutuksen lisääminen sekä asenteet ja niihin vaikuttaminen.
Maija saapuu yleiselle ravitsemusluennolle. Hän on innoissaan, sillä ravitsemusasiat ovat aina kiinnostaneet häntä. Luento alkaa. Luennoitsija on valloittava.
Ensimmäinen dia, toinen dia, kolmas dia ja sitten Maija väsyy. Diaesityksessä on niin paljon vaikealukuista ja pientä tekstiä, että sen seuraaminen on hänelle haastavaa. Kyllä, Maijalla on silmälasit, mutta niin on monilla muillakin luennolle osallistujista.
Nyt esityksessä on kuvio. Se on haasteellisen näköinen ja vaikealukuinen. Luennoitsija ei selitä kuviota ja sen merkitys jää Maijan oman arvailun varaan. Maijaa harmittaa.
Maija poistuu paikalta takakautta. Hänen oikea kätensä on kipsattu. Se murtui edellisellä viikolla, kun hän kaatui pyörällä. Onneksi ei käynyt pahemmin. Maija saapuu takaoville, mutta ne eivät aukea automaattisesti. Maijan oikea käsi on täynnä tavaraa ja vasen kipsissä. Onneksi kauempaa kävelee joku. Maija huikkaa hänet apuun ja saa oven auki ja pääsee ulos.
Kotiin päästyään Maija istuu sohvalle. Hän on kuullut puhuttavan saavutettavuudesta ja lukenut aiheesta. Hän ei ole täysin varma, mitä se tarkoittaa, mutta alkaa miettimään juuri kokemaansa:
Ainakin se esitys oli esteellinen. Luennoitsija oli ihana, mutta hän ei huomioinut, että paikan päällä saattoi olla erilaisia kuulijoita. Jostakin luin, että kuvat tulisi tulkata sokeiden vuoksi. Tässä tapauksessa olisin tarvinnut tulkkausta kyllä itsekin. Olisipa fonttikoko ollut edes tarpeeksi iso. Mun varsinainen haaste on aina ollut tuo lukihäiriö. Esimerkiksi kielten opiskelu on ollut aina vaivalloista ja siksi jotkut hienot sanat ovat vaikeita ymmärtää. Miksi ihmiset aina olettavat, että kaikki ymmärtävät? Miksi erikoisempia sanoja ei voida selittää?
Maija korjaa asentoaan sohvalla. Hän on sekä surullinen että suutuksissaan. Otsa menee kurttuun ja kurkkua kuivaa. Pakko nielaista pari kertaa. Maijan mietintä jatkuu:
Noh, tähän olen jo tottunut. Ei ihmiset tajua, vaikka kuinka selittää, elleivät ole kokeneet asiaa itse tai halua ymmärtää. Hämmentävintä tässä touhussa on kuitenkin se, että mua kävi suututtamaan ja tuli mieleen kouluajat ja sen aikainen masennus, kun en vielä tiennyt lukivaikeudestani. Niin tosiaan, kyllähän tämä vaikuttaa mun mieleen. Olen tällä hetkellä sekä surullinen että vihainen kaikesta tapahtuneesta. En voinut osallistua luennolla keskusteluun, koska en ymmärtänyt sen sisältöä. Lisäksi lähtiessä huomasin, että tämä käsikin on tällä hetkellä mulle este.
Maija huokaisee syvään ja tuumaa:
Ehkä joskus asiat ovat paremmin ja tietoisuus kaikesta tästä leviää. Olen kuitenkin vain yksi niistä luennolla olleista kuulijoista. Mitähän haasteita siellä jollain muulla oli. En voinut olla 500 ihmisen joukosta ainoa. Jostain kuulin, että melkein joka viides suomalainen hyötyy saavutettavuudesta. Jos se pitää paikkaansa, niin siellä oli 100 muutakin ihmistä omien haasteidensa kanssa. Joka tapauksessa saavutettavuus on tosi moniulotteista.
Saavutettavuuden moninaisuus
Maijan tarinalla haluan havainnollistaa sitä, että saavutettavuus ei ole vain jonkun marginaalisen ryhmän hyöty. Se on todellisuudessa moniulotteinen asia. Saavutettavuus mielletään usein vammaisten tai sairaiden tarpeeksi, vaikka esteitä voi tulla eteen kenellä vain. Selvää on, että se ei ole vain teknistä tai fyysistä, vaan siinä on myös sosiaalinen ja psyykkinen ulottuvuus. Jos esimerkiksi luennolla kuulija ei ymmärrä sen sisältöä, ei hän kykene osallistumaan keskusteluun.
Ymmärtämisellä ja esityksen selkeydellä on siis merkitystä. Vaikka kurssimainoksemme ja materiaalit olisivat kuinka luettavissa ruudunlukuohjelmilla tai niissä olisi selkeät ja hyvin selitetyt kuvat, mutta sisältöä on vaikea ymmärtää, menee tekninen saavutettavuus hukkaan. Tai jos kurssipaikka on esteetön ja kurssille voi osallistua kaikenlaisilla apuvälineillä liikkuen, mutta kurssille ei toivoteta tervetulleeksi, menee paikan esteettömyys hukkaan.
Valmistuin juuri Ylemmästä ammattikorkeakoulusta ja opinnäytetyössäni tutkin saavutettavuutta. Opinnäytetyöni lopputulema oli teoria siitä, miten digikurssien saavutettavuutta voidaan arvioida ja kehittää. Olen peräänkuuluttanut sitä, että olisi hyvä huomioida kohderyhmä aina kun valmistamme esimerkiksi esityksiä ja materiaaleja.
Jos kyseessä on ”kaikille avoin tapahtuma” tulisi silloin saavutettavuus huomioida niin psyykkisestä, fyysisestä, kuin sosiaalisesta näkökulmasta. Opinnäytetyöni yksi tulos oli, että saavutettavuuden edistämisen kannalta tärkeää on tiedon ja koulutuksen lisääminen sekä asenteet ja niihin vaikuttaminen.
Peiliä shoppaamaan
Tein tässä yhtenä päivänä toimistoporukallemme esitystä ja ajattelin ”Tämän esityksen ei tarvitse olla niin saavutettava, koska tämä esitetään vain työkavereille”. Myöhemmin pohdin asiaa ja tajusin, että Kallion on jälleen aihetta katsoa peiliin. Lankesin pahimpaan, olettamiseen. Enhän minäkään voi olettaa, että kaikki kollegat ymmärtävät omaa ”haastavaa” sanastoani tai kaikkia kuvioitani.
En voi olettaa, että tunnen kaikki kuulijat ja katsojat sekä heidän saavutettavuuden haasteensa. Ties vaikka joku olisi ollut kaihileikkauksessa ja toisella olisi hahmottamisen kanssa haasteita. Enhän minä voi oikeasti tietää, sillä kaikki toimintarajoitteet eivät tosiaan näy päälle päin.
Totuus on, että emme ole koskaan valmiita tai täydellisiä. On hyvä olla armollinen itseään kohtaan. Saavutettavuuden tiedostaminen ja asenne, että yritän parhaani, vie meitä paljon eteenpäin. Ehkä tulevat sukupolvet opettelevat saavutettavan esityksen tekemisen jo peruskoulussa niin, että siihen liittyvät asiat tulevat näin vanhemmallakin iällä selkärangasta. Ehkä tulevaisuudessa täysin esteellisiä esityksiä on mahdotonta tehdä. Joka tapauksessa päätin mennä ostamaan isomman peilin ja skarpata!
Helmi Kallio, projektityöntekijä, Aspa-säätiö, Digi haltuun! -hanke
